sunnuntai 31. tammikuuta 2016

Lampaita tapaamassa

Tänään kolme meillä vielä olevaa pentua pääsivät ystäväni lammastilalle tutustumaan lampaisiin.
Lampaita taisi hirvittää pienet pennut enemmän kuin pentuja lampaat.




lauantai 30. tammikuuta 2016

Kuulumisia

Kolme ensimmäistä pentua muutti omiin koteihinsa maanantaina täytettyään 7 viikkoa. Ensimmäisenä aamulla omaan kotiinsa lähti tyttö 3. Päivän mittaan myös tyttö 1 ja poika tultiin hakemaan omien perheidensä luokse. Saamani kuulumiset ovat olleet positiivisia :)

Pampa (tyttö 3) tuli meille hoitoon perheen lähdettyä naapurimaahan näyttelykehiä kiertämään, joten niinpä tänään saatiin kuvia vielä neljästä pennusta. Tänään oli tyttö 4:n aika lähteä omaan kotiinsa.
Tyttö 2





















Tyttö 3

Tyttö 4

Tyttö 5


sunnuntai 24. tammikuuta 2016

Pennut melkein 7 viikkoa

Tänään pennut ovat viimeistä päivää kaikki yhdessä meillä, sillä huomenna lähtevät ensimmäiset pennut omiin koteihinsa. Koko päivä olikin varattu vain pentujen kanssa olemiselle. Olin suunnitellut, että tänään pennuista otettaisiin paljon kuvia. Valitettavasti päivä ei kuitenkaan tuntunut kirkastuvan ollenkaan ja kuvat näyttävät hieman pimeiltä, vaikka ne otettiin keskipäivällä.

Nämä seitsemän viikkoa pentujen kanssa ovat menneet kuin siivillä, vaikka niihin on mahtunut paljon kaikenlaista. Kamalan nopeasti kuitenkin koitti se aika, kun pennut ovat lähdössä maailmalle. Pentuihin on tietenkin tullut näiden viikkojen aikana kiinnyttyä paljon ja niitä tulee kova ikävä, kun ne lähtevät. Onneksi sentään kaikki eivät ole lähdössä heti huomenna :)

Tässä joitakin tänään otettuja kuvia:
 
Akamen Avoin Sydän  
 
 
Akamen Ainoa Oikea
 
Akamen Aito Rakkaus
 
Akamen Avulias Ystävä  
 
Akamen Ajaton Ihastus
 
Akamen Aavistus Onnea
 
 
 
 




torstai 21. tammikuuta 2016

Kotisivut kaatuneet

Ilmeisesti webs.comilla on joku häiriö ja sen alla olevat sivut eivät ole toimineet muutamaan päivään. Niinpä myöskään omat kotisivuni eivät toistaiseksi toimi, joten sieltä ei pysty käymään katsomassa lisätietoja pentueen vanhemmista. Laitanpa nyt tähän vanhempien tiedot:



Isä: Inuline Miru Red Star, "Sirius"
Lonkat: A/A
Kyynärät: 0/0
Silmät: terveet
Selkä: LTV0 ja SP0 (terve)

Luonnetesti:
Toimintakyky: +1 (kohtuullinen)
Terävyys: +1 (pieni ilman jälj. jäävää hyökkäyshalua)
Puolustushalu: +3 (kohtuullinen, hillitty)
Taisteluhalu: +2 (kohtuullinen)
Hermorakenne: +1 (hieman rauhaton)
Temperamentti: +3 (vilkas)
Kovuus: +1 (hieman pehmeä)
Luoksepäästävyys: +2a (luoksepäästävä, aavistuksen pidättyväinen)
Laukausvarma +++
Pisteet: +157
 Näyttelyt: POHJ MVA FI MVA SE MVA NO MVA EE MVA LV MVA LT MVA BALT MVA LT JMVA LV JMVA EE JMVA BALT JMVA BALTJV-12
 




Emä: Inuline Natural Born Killer, "Taika"
Lonkat: A/A
Kyynärät: 0/0
Silmät: terveet
Selkä: LTV0 ja SP0 (terve)
Polvet: 0/0

Luonnetesti:
Toimintakyky: +1a (kohtuullinen)
Terävyys: +1a (pieni ilman jälj. jäävää hyökkäyshalua)
Puoolustushalu: +3 (kohtuullinen, hillitty)
Taisteluhalu: +2b (kohtuullisen pieni)
Hermorakenne: +2 (tasapainoinen)
Temperamentti: +2 (kohtuullisen vilkas)
Kovuus: +3 (kohtuullisen kova)
Luoksepäästävyys: +3 (hyväntahtoinen, luoksepäästävä, avoin)
Laukausvarma +++
Pisteet: +208
 Näyttelyt: EH, AVK3

tiistai 19. tammikuuta 2016

Viralliset nimet

Lopulta tuli se päivä, että pentujen viralliset nimet oli pakko päättää. Monia erilaisia nimiä tuli mietittyä, mutta lopulta pennuista tuli:

Tyttö 1 - Akamen Avoin Sydän
Tyttö 2 - Akamen Ainoa Oikea
Tyttö 3 - Akamen Aito Rakkaus
Poika - Akamen Avulias Ystävä
Tyttö 4 - Akamen Ajaton Ihastus
Tyttö 5 - Akamen Aavistus Onnea

Kennelliitosta tuli jo saman päivän aikana vahvistus pentujen rekisteröinnistä ja pääsin maksamaan rekisteröintimaksun. Nyt vaan odotellaan papereita saapuviksi, uskoisin niiden ehtivän luovutukseen mennessä perille :)

maanantai 18. tammikuuta 2016

Eläinlääkärin tarkastus

Tänään oli vuorossa eläinlääkärin tarkastus eli jälleen pakkasin pennut autoon ja lähdimme pienelle ajelulle. Eläinlääkärissä pennut pääsivät vuorollaan tutkittavaksi ja kaikki sujui hyvin. Vuoron odottaminen tosin oli parin pennun mielestä melko tylsää. Pennut saivat myös sirut ja kukaan pentu ei reagoinut sirun laittamiseen mitenkään. Reippaita pieniä koiranalkuja :)

sunnuntai 17. tammikuuta 2016

Pentutesti

Tänään ajelimme pentujen kanssa pentutestiin Tampereelle. Pentujen ensimmäinen pidempi automatka meni hyvin ja kaikki lähinnä nukkuivat tyytyväisinä koko matkan.
Pentutesti itsessään oli mielenkiintoinen, selvästi huomasi eron paimenkoiran pentuihin (joita olen aiemmin testauttanut). Nämä pennut olivat selvästi paljon rauhallisempia eivätkä olleet suin päin ryntäilemässä edes takaisin. Kaikilla pennuilla testi meni hyvin, myös joitakin eroja pentujen välillä näkyi.
Pentutesti sinänsä kertoo yhdestä lyhyestä hetkestä pennun elämässä, mutta tuloksien saaminen on kuitenkin mielenkiintoista. Se millainen pennusta lopulta kehittyy riippuu paljon sen tulevasta kodista ja kasvatuksesta. Toivon kuitenkin, että pennut ovat saaneet hyvät eväät elämänsä matkalle.